torstai 15. tammikuuta 2015

Pienet ja isot tontut


Innostuin tekemään tonttuja ennen joulua. Poika kävi mulle hankkimassa muut materiaalit, mutta minä tilasin netistä partaa varten villahahtuvaa. Sen tulemisessa kesti sen verran, että jouduin jättämään projektin tämän vuoden puolelle. Löysin ohjeen netistä: http://ailanaskartelukaappi.blogspot.fi/2014/11/tonttu-huovasta.html . Juuri sellainen tonttu, jollaisen halusinkin paitsi pienensin kaavaa. Minun tonttuni ovat kooltaan pienempiä kuin ohjeen mukaiset tontut ja pienin eroavaisuuksin tehtyjä muutenkin, kuten vartaloon laitoin sauman vain taakse. Tässä on pienempi tonttu. Korkeus vain 25cm.


Tämä isompi tonttuni on kooltaan 43 cm. Ei ollut tarkoitus tehdä näin monta tonttua aluksi, mutta koon pienentäminen ei heti tuottanut oikean kokoista tonttua ja koska olin jo palat leikellyt, niin en halunnut niiden hukkaankaan menevän. Voihan niitä antaa eteen päin ensi joulun aikaan (nyt kaikki sukulaiset ovat kauhuissaan, että toivottavasti en lahjoittaisi heille ainakaan niitä!).



Yhden tontun jo lahjoitinkin hyvälle ystävälleni. Tätä kirjoittaessani hän ei sitä vielä tiedä, joten täytyy laittaa tämä postaus ajastukseen ja sitten kun tiedän hänen saaneen tonttunsa, voin julkaista tämän. Tein isoja tonttuja 6 kpl ja pieniä 3 kpl.

3 kommenttia:

  1. Ihania tonttuja! Toiset tekee, mitä osaavat ja sä teet, mitä haluat.

    VastaaPoista
  2. Nämähän ovat aivan fantastisen hienoja kerrassaan :-))

    VastaaPoista
  3. Niinpä niin. Ihanan tontun sainkin. Lämmin kiitos sinulle siitä ystäväin.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti on arvokas - kiitos sinulle!