TÄSSÄ PAJASSA SYNTYY UNIIKKEJA KORTTEJA ERI TILAISUUKSIIN, ILOON JA SURUUN SEKÄ ARKEEN JA JUHLAAN. JOSKUS PAULETTEN PAJASSA SYNTYY MYÖS ERILAISIA KORUJA. MYÖS KAIKENLAISIA KÄSITÖITÄ JA KÄSITYÖKOKEILUJA SYNTYY AIKA-AJOIN. VALITSE KOMMENTILLA JA KYSY SÄHKÖPOSTITSE, ONKO SE VAPAANA TAI TEE TILAUS KORTISTA, JOLLAISEN HALUAISIT.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Korvakorut
8. Askartelutaivaan koruhaasteessa aiheena oli eläin. Minun eläimeni oli tällä kertaa joutsen, vaikka joku olisi voinut epäillä, että teen koruni kissaeläimestä....
torstai 29. marraskuuta 2012
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Puna-musta rannekoru
maanantai 26. marraskuuta 2012
Kierrätyskoru
Nämä korvikset tein Askartelutaivaan 6.haasteeseen. Aiheena oli kierrätys. Korujen kiemurteleva osa on tehty muovisesta mehupullosta, jonka päälle olen liimannut karamellipaperin molemmille puolille.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Rannekoru siemenhelmistä
torstai 22. marraskuuta 2012
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Neulesetti
Tämän setin aloitin tekemällä sukat. Sitten yritin tehdä samankokoiset lapaset, vaan kuinkas kävikään, lapasista tuli vastasyntyneen kokoiset. Niinpä sitten tein toiset lapaset....oiskohan nyt oikean kokoiset? Lopuksi tein vielä myssyn.
Unohdin ennen kuvausta laittaa lapasiin nauhat, kun tein niitä varten reiätkin sekä pipoon jonkinlaisen tupsun tms. Mutta teen ne sitten myöhemmin....
Unohdin ennen kuvausta laittaa lapasiin nauhat, kun tein niitä varten reiätkin sekä pipoon jonkinlaisen tupsun tms. Mutta teen ne sitten myöhemmin....
tiistai 6. marraskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)